torstai 18. heinäkuuta 2013

Suomikaipuuta

Jouduin tekemään pikareissun viikonlopun yli Suomeen, koska kävin jättämässä ikijäähyväiset rakkaalle Ukilleni. Kaikki meni niiltä osin hyvin ja odotetusti, mutta niinkuin aina, jäi minulle ihan valtava ikävä Suomea ja ihan tippa tuli lentokentällä koneeseen astuessa. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että olen tällä hetkellä Espanjassa yksin, kaikki läheiset Suomessa, joten paluu tuntui siksikin haikealta, mutta niinkuin olen nyt useammassa ulkosuomalaisen pitämässä blogissa huomannut, on monella ikävä, johtuisikohan kesäajasta ;). Takaisin pääsee aina, mutta tällä hetkellä elämä on Espanjassa ja kyllähän kotiin oli niin mainio tulla, että ikävä taas hälveni. Niinkuin erään blogin kommentissa kerroin, taidankin ostaa elintason kustannuksella itselleni aurinkoenergiaa joka on tehnyt hyvää.

Suomesta kaipaan eniten raikasta ilmaa, ongintaa, vihreyttä, juomiskelpoista hanavettä, kieltä, byrokratian sujuvuutta, kirppareita, maalaismaisemia, sukulaisia, kavereita, ihania sisustuslehtiä, kivoja kauppoja!

Alla minulle itselleni tarkoitettuja fiiliskuvia ikävän varalle viime kesän Suomireissulta, kuvat otettu ympäri Suomea.


 


 


 


 


 


 


 


 


 


 


16 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni sinulle Ukkisi poismenon johdosta.
    Kyllä se Suomen kesä on aina niin kaunis, harmi kun se kestää niin vähän aikaa...
    Ihanat kuvat olet ottanut ja varmasti niistä saa lohtua Suomi-ikävään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu. Sepä se, jos siellä olisi läpivuoden +25, olisi se jo lähellä paratiisia.. =D

      Poista
  2. Osanotto Ukkisi pois menosta <3

    Tällä hetkellä itse ainakin kaipaan ulkomaille, meilläpäin ei kesää ole (tänäkään vuonna) ollut :( Ehkä se menee niin, että ne jotka asuu SUomessa, kaipaa eksoottista ulkomailla asumista ja taas siellä ulkomailla kaipaa kotimaahan...
    Toivottavsti ikävä hellittää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on kun paratiisia ei ole olemassakaan niin aina löytää jotain purnattavaa.. ;)

      Poista
  3. Isäni ja sinun ukkisi kivut loppuivat ja ikävä aikaisemmin menneen puolisonsa luo päättyi. Kyllä aurinko, lämpö ja rento elämisen meininki voittaa jossain määrin Suomen kankeuden. Suomi on kesällä kaunis maa, mutta ,,,,,,,,sitä sopii miettiä.Mukavaa kuluvaa viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni ukkisi poismenon johdosta!

    Kauniita sumi-kuvia. Toivottavasti ikävä pian helpottaa!

    VastaaPoista
  5. On se Suomi kyllä kaunis maa...ymmärrän ikäväsi <3

    VastaaPoista
  6. Sinulla on Suomi-ikävä minkä ymmärrän hyvin kun itselläni on Turku-ja suomenkieli-ikävä täällä ahvenanmaalla asuessa. Kerran olemme täältä jo muuttaneet takaisin kotikaupunkiin eli Turkuun ja nyt kun asumme täällä toistamiseen rupeaa taas toi ikävä kaihertamaan. Jos ei tytär perheineen täällä asuisi niin heti muuttaisin. Ehkä sitten parin vuoden päästä eläkkeellä voisi ajatella sellaista ratkaisua että talvet Turussa ja kesät täällä ahvenanmaan mökillä. Silloin vaan ei näe noita lapsenlapsia niin usein kuin nyt....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan toisinaan voi olla jopa mahdollisuus muuttaa. Toivotaan että joskus sinun haaveet toteutuu!!

      Poista
  7. Otan osaa suureen suruusi, ehkäpä tämäkin oli ikävässäsi surullisessa asiassa mukana.
    Kauniit viehättävät fiilistely kuvat olet napannut mukaasi täällä olosi aikana. Aina on kuitenkin mieluisaa tulla omaan kotiin ja se on nyt sinulla Espanjassa. Moni haikailee sinne asumaan. Ikävä on aina jotakin...Matkustaminen on vaan niin ihanaa ja antoisaa, tekisi kyllä taas mieli lähteä johonkin päin! Vaikkakin täällä olisi yllin kyllin nähtävää ja nautittavaa, kesä kun se meillä menee niin pian.

    Haleja sinne sinulle ja kaikkea hyvää<3

    VastaaPoista
  8. voin muutes kertoa et kyllä sua täällä suomessakin kaivataann <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!