maanantai 26. marraskuuta 2012

Usko, Toivo ja Rakkaus

Ja näin sai sohvamme uuden puvun päällensä. Vanha oli luonnonvalkoinen ja koska minä yritin kielloista huolimatta pestä sitä Lejialla (valkaisuaine), sain sitten nenilleni ja kankaan kuidut muuttuivat harmaiksi.
Joten, painuin IKEAan ja ostin Ektorp sohvien irtopäällysteen ja iskin sen erimerkkisen sohvamme päälle, eihän se siihen kuin hansikas istu, mutta mahtui kuitenkin ja tällä mennään nyt. Jos sain 59€:lla raikkaamman ilmeen sen sijaan että oisin itse joutunut kaavoittamaan ja ostamaan kankaat niin hyvä olkoon näin.


Tykkään näistä tyynysistä kovin, pellavaa ja brodeerauksia.






Samalla vaihtui makuuhuoneesta taulukin ruusuista Lumimarjoihin, vähän talvisempaa oletan.





Kotiutin myös olohuoneeseen uuden jalkalampun, toi sekin valkeampaa tunnelmaa entisen mustan hökötyksen tilalle.

 

Kanervia, ihanaa kun niitä saa täältäkin!



Seuraavan kerran kun juttuun palataan onkin jo joulukuu, ehkä jopa 1.päivä, 1.adventti. Silloin sitten pikku ylläri! =)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Lempilamppu

Sain tuon kolmihaaraisen jalkalampun siskoltani 30-vuotis syntymäpäivä lahjaksi, sain valita kivasta sisustusliikkeestä jotain mieluista ja tätä olin käynyt huokailemassa pitkään. Tuo sellaista kivaa katulamppu fiilistä.








Talven ajaksi olen kehittelemässä varjostimille "talviasua", josta sitten lisää myöhemmin jahka ne valmistuu.

 





lauantai 17. marraskuuta 2012

Takan uusi ilme

En voi kyllin korostaa kuinka paljon rakastan "takkaamme", tänä syksynä se on osoittautunut vieläpä oivalliseksi lämmitysmuodoksi, koska eihän täällä oikeasti ole kylmä, pikku vilukka vaan. Kun muistan Suomesta sen oikean takan kanssa puljaamisen tuhkien siivoamisen lisäksi, on tämä kyllä niin kätevä. Vähän sama kuin oikea kuusi vs. tekokuusi, aito on aina aito, mutta feikistäkin saa kivan tunnelman luojan.

Innostuin pikkasen koristelemaan tuossa taannoin takan reunustaa ja kiinnitin siihen ranskankielisen tekstin "La Belle Maison". Siitäpä tulikin ihan söötti.


Ja huomaattehan kuinka kivasti miekkonen on valinnut kitaransakkin sisustuksen kera sävy sävyyn.. ;)













tiistai 13. marraskuuta 2012

Lempi kaitaliinat

Vaikka mennäänkin jo marraskuun puoliväliä, on meillä vielä niin kovin ruusuisen ja kesäisen kukikasta, johtuu ehkä ulkoilmasta, ehkä vaan siitä ettei vielä ole joulufiilistä niin kauheasti. Töitä niin kauhiasti, ettei oikein jouda keskittymään näihin tärkeimpiin asioihin, kuten möödleeraukseen.. ;)

Muistelen, että viime vuonna tähän aikaan meillä oli ollut jo jonkin aikaa JOULUKUUSI ja kaikki joulukoristelut täydessä vauhdissa..hmm, pitäisiköhän ryhtyä kaivelemaan niitä nyssyköitä kaapin perältä pikkuhiljaa..

Tovi sitten meille tuli muutama uusi kaitaliina, joista onkin tullut mun lemppareita, meillä kun on tuo peitä ja piilota-meininki näiden vuokraisännän joidenkin kalusteiden kanssa ja olkkarin pöydät kuuluvat siihen kerhoon. Täytyisi jaksaa jossain välissä ommella niille oikein kunnon huput, niin ei näkyisi yhtään noita karmean pyökin värisiä jalkojakaan..

It´s not Chrismas time in our house, not yet. Flowers are everywhere but soon i need to concentrate to think about this years Xmas style..hmm, what would it be...









Neilikoita, mun lempikukkia...



Voih, haikein tunnelmin katsahdan viime kesänä Suomen lomalla löytämiini hevosenkenkiin ja tulee ikävä sinne satumaahan..






sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Se TOINEN isänpäivä

Meillä ulkosuomalaisilla on monesti aina kahdet juhlat, Suomalaiset ja ne toisen maan, kuten meidänkin perheessä tänään on Suomalainen isänpäivä, toisen kerran juhlitaan isukkeja sitten kun se on Espanjalaisen kalenterin mukaan. Näin mennään mm. myös äitienpäivät, joulut jne. Ihan hauskaa!!

Aamu alkoi +15 ja ihana aurinko helli ja lämmitti kasvoja, iltapäivästä saatiin sitten hetki rakeitakin, joten syksy se on täälläkin.. =)

Meidän isukki on nyt kotileskenä kun äippä lähti omalle lomalle Suomeen muutamaks viikoks, joten pitihän sitä hemmotella jotenkin, joten tässä tulos (ja resepti, por favor).

Today it´s Fathers Day in Finland so let´s celebrate and pamper them. And here´s what goodies we got (and some recipes, if you want them in english, please send me a message!)

Pitkästä aikaa OIKEASTI hyvää kuoharia, ois voinut juoda enemmänkin kuin 2 lasillista..

Ensiksi ne "lahjat", voi kamalaa miten krouvi tuo pullahässäkkä on, mutta eikös ajatus ollut se tärkein? Ja sitähän oli mukana, joten se mielessä syntyi suklaapulla kirjaimet, jotka muodostavat sanan ISÄ. =)




Tämän kuorrutuksen ois voinut jättää laittamatta, mut paha sitä oli mennä poiskaan ottamaan.. =)

Pullataikinassa oli seassa Fazerin Omar-suklaapaloja ja kuorrutus on tehty kaakao tomusokerilla. Vinkkinä muuten, jos laitatte suklaata pullataikinaan, jättäkää kardemumma pois, miusta ei sopinut ainakaan yhtään..tosin kyllähän noita söi... =)

Ja sitten Marbellan Puerto Banuksesta sisustuskauppa Cote Soleil ostettu tuoksusaippua nimikirjaimella, meidän isukki tykkää kaikesta romanttisesta joten sopi hälle kun nenä päähän.






Sitten muihin herkkuihin..koska tarvitaan myös jotain suolaista, oli aika tuoreiden croisanttien (en tehnyt itse, hain uunituoreena alakerran leipomosta), jotka täytin Brie-juustolla, kiwillä, päärynällä, basilikan lehdillä ja lorauksella tummaa balsamiviinietikka siirappia.







Makeaksi loppuhuipennukseksi leivoin cupcakeseja, joiden sisällä Fazerin Omar-suklaata ja karpaloja, päällä kuorrutuksena Suomi-kaupalta löytynyttä suklaakermavaahtoa ja koristelut Amerikasta tuliaisina tuoduilla nonparelleilla ja kuppikakkupapereilla.





Omar-suklaa Cupcakes

150g margariinia
1,5dl sokeria
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5rkl kaakaojauhetta
1,5dl maitoa (tai kermaa)
200g Fazer Omar-suklaata
n. 100g karpaloita

Kuorrutukseen haluamaansa kermaa tms. ja koristeita.

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Lisää maito. Rouhi puolet suklaasta ja lisää karpaloiden kera taikinaan. Nostele taikinaa lusikalla muffinsivuokiin ja laita jokaiseen vuokaan 1 pala suklaata "sydämeksi". Paista 225 asteessa 12-15min. Jäähdytä ja kuorruta haluamallasi tavalla.




Te quiero Papá!

torstai 8. marraskuuta 2012

Olipa kerran lehtijuttu...

Jonka otsikko oli "Espanjan koti kuin marenkikakku". Ja se lehtijuttu kertoi meidän kodista!! =)

Tuossa meidän Amerikan reissun aikana ilmestyi 9/12 numero Olé-lehdestä, jossa killotin kansikuvatyttönä, heh, onneks oltiin melkeen koko lehden myyntiaika muilla mailla vierahilla. Meidän työpaikalla nimittäin myydään kyseistä lehteä ja sen tarjoaminen tutuille asiakkaille oli äärimmäisen kuumottavaa..ja tavallaan sitten mukavaakin, ehkä jopa hassuakin. =)

Jutussa kysellään meidän tarinaa, kuinka Espanjaan asumaan päädyttiin, miten valittu asumiskohde, mitä ollut valmiina, mitä laitettu itse, miten sisustaminen eroaa täällä Suomesta jne.

Once upon a time there was a story in a magazine, it tells about one sweet home, ours actually. =) Title of the story was "Spanish home like meringue", and then the story begins...


Olé-lehti

Kuvat on tarkoituksella otettu lehdestä vähän sumuisesti ja ne ovat pieniä, jotta voisin sitten aikanaan kertoa noista tavaroista joita ei ole täällä vielä aijemmin nähty. Joten jatkoa piisaa, kuvia tuli otettua ennen kuvaajan saapumista melkoinen määrä! =)

All the pictures are way too smoky and tiny, but i let you know all the details after a while, before photographer came, i took millions photos! =)


Olé-lehti

Olé-lehti

Olé-lehti

Olé-lehti

Olé-lehti




maanantai 5. marraskuuta 2012

Back again

Ehkä nämä "katkokset" kuuluvat blogeiluun, välillä tuntuu että vois päivitellä joka päivä, sitten tulee hetkiä jolloin ei ole mitään asiaa, tai ehkä on, mut ei vaan viitsi. Noh, nyt on onneksi kohdallani loppunut tämä tälläinen "ei viitsi"-aikakausi ja perusarki kiinnostaa jälleen. Onneksi, koska sitähän se elämä yleensä enimmäkseen on.

Katsoin, että edellinen päivitykseni oli syyskuun alusta, mitä sen jälkeen on tapahtunut? Ensin lähdettiin reissuun, kierrettiin melki 3 viikkoa taas Amerikkaa, lennettiin aluksi Los Angelesiin, sieltä kärry alle ja nokka kohti San Diegoa jossa oltiin viikon verran. Viikon aikana piipahdettiin myös Meksikon puolella, Tijuanassa. Diego-viikon jälkeen loma jatkui ns. hermoparantolassa Palm Springsissä. Olimme viikon lomaresortissa aavikon ja vuorten ympäröimänä ja päivärytmi meni kutakuinkin niin, että aamulla salille, uimaan ja allaselämää päivä, illalla shoppailtiin. Sitä viikko, all over again. =) Viimeiset lomapäivät kierreltiin ja fiilisteltiin jo ennestään tuttua LA:ta.

I haven´t been here bloggin since sebtember, i have had so much else to do, like our trip to U.S.A (Los Angeles-San Diego-Tijuana-Palm Springs-Los Angeles) and after that i had "baby blues" withtout baby, all the decorating hasn´t care me a less. But now i´m back in business! =) Here are some pictures from our trip.

San Diego Old Town


San Diego Old Town


San Diego Old Town


MOJITO!! San Diego Old Town








San Diego


San Diego


Teinikemut San Diegon malliin


Palm Springs/ Loma resorttimme


Palm Springs


Palm Springs


Palm Springs


Palm Springs


Palm Springs


Palm Springs


Palm Springs

Mä rakastan Amerikkaa ihan mahdottomasti ja elämä Espanjassa on alkanut tympiä, unelmoin Jenkkeihin lähdöstä pitemmäksi aikaa, mutta sinne ei sitten noin vaan mennäkkään asumaan. Jotain hyvää Euroopassa sentäs on, voi liikkua niinku huvittaa...

Noh, seuraava Amerikan reissu on jo suunnitelmissa, joten unelmoidaan sitten ainakin siitä.. =)

I LOOOVE America and i would be so happy if i could move there permanently, but it´s not as easy as moving around in Europe. Maybe some day, need to keep dreaming. Luckily, our next trip to U.S.A is planned.. =)