sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Agroksen uusi ilme

Meinasin kirjoittaa että Singerin tuunaus, mutta eihän se mikään Singeri ole vaan Agros. Puhutaan vaan aina miehen kanssa että "Missä ruuvimeisseli on? Singerin päällä."

Joka tapauksessa, päätin vähän joulun alla yhtenä yönä uudistaa tai raikastaa tuota jalkaosaa ja samalla myös maalin alle joutui vanha vaaka joka oli ennen punainen. Ompelukoneen jalkaosahan oli ennen kullanruskea (ennen-kuvan näet lopussa). Molemmat saivat Annie Sloanin kalkkimaalia kylkiinsä, värinä Old White. No johan oli sutiminen tuohon jalkaosaan, varsinkin tuo pyörän sisäreunat olivat aikamoista taiteilua ja maalia oli hiuksia myöten.

Mutta nyt mä tykkään, eka meinasin maalata tuon kannenkin, mutta päätinkin jättää sen naturelliksi, tuomaan vähän rouheutta.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tässä vielä Ennen-kuva
 
 
 
 
 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Talvinen makuuhuone

Joulun alla laitoin pikkuriikkisiä joulujuttuja makuuhuoneeseenkin, sellaisia jotka menevät hetken vielä pyhien jälkeenkin.
 
 
 
 
 
 
 
Lampun varjo katossa luo jo oman tunnelmansa kun köllii sängyssä lueskellen sisustuslehtiä.
 
 
 
 
Sängynpäätyyn kieputtelin tekohavuköynnöstä (mistä täältä oikeaa saisi?) ja siihen patterivalot (ovat muuten hyvät yövalot!)
 
 
 
 
 
 
 
Punaiset marjaoksat ovat yhtä kuin minun joulunaika. Rakastan noita oksia!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Miten teillä sujuneet joulunpyhät?
Meillä vähän haikeissa merkeissä kun tuntuu, ettei kisun leikkaushaavaa saada ikinä umpeen ja kuntoon. Nyt ne tikit avautuivat jo kolmatta kertaa vaikka kisu eristetty pikkuvessaan ettei pääse hyppimään ja haavaa hoidetaan kunnolla jne. voi huokaus miten pahaa tekee vaikkei kisuun onneksi selvästikään satu mutta katsella sitä kummastelevaa ilmettä miksi minut aina teljetään tänne koppiin... =(
 

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24 ja kuusipuu



Nyt se on täällä, jouluaatto!! Ja näin viimeinen luukku aukeaa...

Joulu saapuu kellojansa kilistellen,
tonttuinensa vilistellen,
iloisesti rallatellen,
jouluiloa kaikille rakkaille lukijoilleni toivotellen! <3
 
 
 
Viimeisessä luukussa meidän joulupuuta. Ensin täytyi kuitenkin tuunata vanhaa kelkkaa raikkaammaksi. Rakastin kelkan vanhaa aitoa väriä, mutta nyt kun kelkka ei mahdu kuin parvekkeella olemaan ruosteen oransseja seiniä vasten niin oli aika raikastaa sitä. (kyllä, taas Annie Sloan kalkkimaaleilla, väri old white)
 
 
 
 
Sitten se joulukuusi. Meillä se ollut nyt täällä Espanjan kodissa tuommoinen ikikuusi. Saisi täältä nykyään aitojakin mutta en ole tuntenut sellaiselle tarvetta. Tosin tässä uudessa kodissa puu ei mahtunut kuin parvekkeelle naapureiden iloksi loistamaan jo gröhöm lokakuusta lähtien.. =D
 
 Kisun lempipuuhaa on nappailla nuita alakoristeita ja imeskellä höyhennauhaa, olin aivan varma että kuusi kaatuu jossain vaiheessa mutta hyvin on pystyssä kestänyt!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 Mies palasi yövuorosta ja nukkuu vielä, minä kuuntelen aamukaffeella kisu sylissä jouluradiota netistä ja availen suomesta tulleita paketteja.
 
Yksi paketti sai minut ihan aidosti liikuttumaan kyyneliin, Piia rakas serkkuni, kuinka tiesitkään mistä niin kovin tykkään ja rakastan, lahja oli niin kaunis ja mieluinen!!
Ja uskomattominta että kyseistä tuotetta olin katsellut Suomen nettikaupoista että olisipa ihana mutta se ei ollut täällä myynnissä. Kuinka sattuikaan!!
Laitan joulun jälkeen kuvaa tästä ihanuudesta, kenenkään ei varmaankaan tarvitse kauaa pohtia millä tuotesarjalla minun silmännurkat saadaan kostumaan.. ;)
 
 
Nyt rauhoittukaa te höpönassut lukijani joulun tohinoihin ja jos iskee tylsä hetki ennen loppiaista niin tervetuloa tänne blogiin kylään, jouluaiheisia postauksia luvassa vielä siihen saakka! 
 
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Luukku 23 ja olohuoneen joulu

 
 
 Ei sen kummenpia tarinoita tänään, tässäpä liuta tunnelmakuvia olohuoneestamme olkaa hyvä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Olin VÄHÄN ostellut kuteita jouluviemis pannunalusia varten ja viikko sitten rupesi ylimääräiset lankasäkit kaapissa ärsyttämään joten päätin virkkailla meille joulumaton. Punainen matto ei todellakaan ole mun juttu, mutta näin joulunalla yllättävänkin kiva piriste.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Jouluksi Walter & Co:n talolyhdyt saavat valot sisäänsä, kuuluvat meillä kyllä ilman valoa sisustukseen ympäri vuoden.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
(Punainen ja harmaa käsinvirkattu matto myynnissä täällä Espanjassa, hinta 59€ kpl)
(Red and grey hand made crochet rugs on sale here in Spain. Price 59€ each)
(Se vende las alfombras hecho a mano. Color roja y gris. Precio 59€ cada una )
 


maanantai 22. joulukuuta 2014

Luukku 22 ja lumihiutalepurkki

 

 
Äidillä on synttärit tässä joulun alla ja hää- ja juhlasuunnittelupalvelu conmuchogustowp.comista löytyi herkkä ja kaunis lumihiutalepurkki. Heidän tuotteitaan myy L.Y.S "live your style"-putiikki.
 
Pakko oli hommata samanlainen purkki itsellekin ja muutamalla ihanaiselle lahjaksi <3
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lumihiutalepurkki:
 
 
 
GreenGate leipäkoriliina:
 
 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Luukku 21 ja 4. Adventti

 


Tuo sukan numero on kyllä 21 vaikka näyttääkin ihan 22.. ;) piti ihan käydä sukasta itsekkin tarkistamassa! =)

Siinä se sitten olisi, vuoden viimeinen adventti ja kaikki kynttilät saavat palaa tunnelmallista valoaan.

 
 
 
 
 
 
 
Koska Espanjassa ollaan, ei lunta saa tuonne taustalle sitten millään mutta ihan jouluinen tunnelma mulla muuten on ollut ihan vaivatta.