sunnuntai 15. joulukuuta 2013

3. Adventti ja Arvonnan voittajat

Kauhian nopeasti nuo viikot vierivät ja taas oli sunnuntai ja sain sytyttää kolmannen (näköjään heikosti palavan) adventtikynttilän. Tein tänä vuonna adventtikynttelikön vanhaan ranskalaiseen kakkuvuokaan johon laitoin tekosammalta (oikeaa en edes tiedä mistä korkeuksista saisin?) ja sinkkiset numerokyltit.














Madonna patsaat sopivat hyvin myös tänne Espanjalaiseen sisustukseen, katolilaisessa maassa kun ollaan. Rukousnauha on vintage löytö antiikkimessuilta.







Ja sitten minun viime kesän lempparilöytö Suomen visiitiltä, vanha pieni kirjoituskone laskukone, yleensä inhoan mustaa väriä yli kaiken, mutta minulla on olohuoneessa kolme mustaa esinettä ja tämä kirjoituskone on yksi niistä harvoista joita olen kotiini kelpuuttanut.











Sitten keittiöpyyhe ja puukyltti- arvontojen voittajiin, arvonta suoritettiin perinteisellä "kirjoita, leikkaa, rytistä, sekoita ja nosta"-menetelmällä, työkaverin ja miehen avustamana ja seuraavia ihanaisia oli onni myötä...

Blogin arvonta:

                                 Ericas Vita Drömmar ♥
                               Kolmella arvalla mukana :)
Facebookin arvonta:
                                   Susanne Lekkerimäki
Hauskinta on se, että olen kerran itse voittanut Erican arvonnassa ja taas Susanne on ennenkin voittanut minun arvonnassa, joten kyllä sitä osallistua kannattaa! <3
Laittakaa molemmat vaikka facebookin puolelle osoitteita tulemaan ja onnea vielä!



20 kommenttia:

  1. Kylläpä on taas niin kaunista! Voih! Mulla kun on siellä tuo samainen takka, niin kyllä taidan pikkusen ehkä kopsata.... jos saapi? ;) Mulla ittellä kun on siinä päällä pari ikean kynttilänjalkaa, kirpparilta löydetty vanha kello ja joku tekokukka. Kun ei oo tuota sisustussilmää niin ei oo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai, sitä vartenhan nämä blogit on että keräillään inspiraatiota! Kun muuten asustelet täälläpäin niin käyppäs liittymässä facebook ryhmään: La Nouba Living... ;)

      Poista
  2. Onnittelut arvonnassa voittaneille. Katolilaisuus näkyy täällä monessa paikassa, miksei myös kotona? Lämpöistä joulun odotusta :-)

    VastaaPoista
  3. Mitä?! Minäkö voitin?!?! Iiihanaa, mahtavaa,jippii...... Leuka loksahti auki kun lueskelin postausta :).
    Tuo kirjoituskone sopii mahtavan hyvin tuohon. Ja vaikkakin on musta niin se jotenkin vaan niin kuin kuuluu tuohon. Sammalkin näyttää ainakin kuvissa ihan aidolta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.
    Haleja Erica

    VastaaPoista
  4. Oi oi... oon NIIN nyt ihastunt nuihin Madonnoihin. Olisihan se pitänyt tietää, että ensimmäisen jälkeen ei ole paluuta ;). Onnea ihanille voittajille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on joku hulluus meneillään ja täällähän niitä on vielä myynnissä joka nurkalla, joten houkutus on suuri, mies tosin inhoaa niitä joten jotain pientä rajaa on pidettävä.. ;)

      Poista
  5. Voi että on kaunista sulla siellä :) Toi Madonna on aivan ihana!
    Ja huippua, voitin arpajaisissa, kiitos paljon, laitan osotetta tulemaan!

    VastaaPoista
  6. Kiva sisustus ja mun mielestä tuo näyttää vanhalta laskukoneelta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo totta, no niinhän se muuten onkin!!!! =) =) =) laskukonehhan se on hyvinkii, eihän siinä ole kirjaimen kirjainta!!! Voi äly hoi, niin sen lumoissa olen ollut, etten ole edes tuollaiseen kiinnittänyt huomiota, kiitos tuosta! ;)

      Poista
  7. On teillä kaunista!
    Eikös tuo ole vanha lakukone...no, hieno on, joka tapauksessa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinkuin tuossa yläpuolella jo Eeviregina minua valisti ja vastasin, etten ollut ikinä sitä varmaan niin tarkkaan edes tutkinut, pidin sitä jotenkin automaattisesti kirjoituskoneena.. tollo minä! =) tuon takia se on varmaan niin pieni kooltaankin! Nyt tuli ainakin todistettua se, että te luette miun kirjootukset tarkasti, kiitos siitä! <3

      Poista
  8. On kyllä ihanan näköistä! Niin ihana tunnelma <3

    VastaaPoista
  9. Sulla on aivan mahtava peili tuossa takan päällä <3
    Ja täytyy myöntää, että onhan tuo laskukonekin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo peili on kyllä mun lemppari, tuo mieleen vähän vanhat kirkon ikkunat! ;)

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!