tiistai 12. elokuuta 2014

Chalkpaints

Hurr hurr hurr.... täällä käy nyt kauhia hurina kun minä olen niin korviani myöten hurahtanut, nimittäin kalkkimaaleihin. Teidän muiden blogeissa on paljon vilahdellut niitä JDL:n uusia kalkkiksia, mutta niitä ei täältä saa ja postaritkin olisivat olleet 1l pöntölle suuremmat kuin itse pönttö.

Ei auttanut kuin ryhtyä googlettelemaan ja törmäsin tähän Annie Sloan kalkkimaali-sarjaan ja aikani heidän nettisivuilla seikkailtuani tajusin että nämähän ovat ne ensimmäiset, aidot ja oikeat kalkkimaalit joten vain sen parempi. Ei ollut näidenkään tilaaminen aivan yksinkertaista, mutta luottokortti laulamaan ja sormet ristiin niin johan se puketti kotiin ilmestyi.

Aivan kuin olisi ollut joulu, katsokaa miten kauniita jo pelkät purkit ja siveltimet ovatkaan!
 
 
 
 
Maaleja löytyy kolmessa koossa ja tuolla pikkupurkilla maalaa lipaston pariin kertaan.
Olen testannut vasta värimaaleja ja todennut, että sävy "old white" on minun ylivoimainen suosikki.
Vahaa on kehuttu kovasti ja minulla olisi yksi projekti johon aion sitä testata, aloittaminen vain laiskottaa.
 
 
 
 
Maalit olivat ihania levittää (ehkä kun kerrankin raaskin panostaa yli 30€:n siveltimiin) ja riittoisia ja peittäviä, moniin tuotteisiin riitti vain yksi kerros. Maalit haisevat lähinnä savelta, joten ei juuri miltään eikä kisukaan tunkenut päätä purkkiin niin kuin käy tavallisten kanssa (meidän kisu rakastaa kaikki liuottimien hajuja). Ja erikseen täytyy mainita, että kuivuivat tosi nopiaa, yksi kerros ja kävin ripustamassa pyykit narulle ja sitten päästiinkin jo aloittelemaan seuraavaa! Mikä parasta, maalin voi ihan oikeasti levittää kiiltävälle ja hiomattomalle pinnalle, maalit tarttuvat myös lasiin, metalliin, muoviin jne.! Ihan huippua!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tilasin kerralla muutaman siveltimen maaleille ja vahalle ja kaksi valkeaa maalia "old white" ja "pure white" ja värillisistä hittivärin "duck egg blue" sekä "luis blue", "paris grey", "provence"  ja "country grey".
 
Seuraavassa postauksessa näette mitä turailin hetimiten sillä "country greyllä" joka muistuttaa minusta väriltään kuivunutta savea.
 
Nämä värit ovat minulle muutenkin vähän uusia, valkoisen ja pastellien ystävälle. Ensin tuntui, että jopas on synkkää ja murrettua, mutta nyt tykkään ihan kympillä ja se iän ikuinen "koko kämppä valkeaa" saa väistyä!!
 
 
 
 
 
 
 
Ensimmäisenä tuunailin ja testasin "old whiteä" söpöläiseen mauste/aarrehyllyyn jota kuluttelin lopuksi jotta saataisiin shabby-tunnelmaa.Tuote myynnissä täällä Espanjassa, jos olet kiinnostunut, laita viestiä pitsipipari@gmail.com, postitan myös Peninsulan alueella.
 

Mauste/aarrehylly 12€, MYYTY!
 
 
 
 
Postaus toteutettu vain silkasta ilosanoman jakamisen riemusta!
 
Nyt loppuun vielä Googlesta kaivettu tietoisku Annie Sloan Chalkpainteista suomeksi:
 
 
Chalk Paint® on erinomainen ominaisuuksiltaan. Sillä voi maalata ja sisustaa kauniisti, helposti, nopeasti ja monipuolisesti. Annie Sloanin Chalk Paint®.Ei tarvita esitöitä, ei hiomista, ei puhdistusta, ei pohjamaaleja… Ja useimmiten kertasively riittää.​ Chalk Paint on myös hyvin riittoisaa, litran purkilla maalaat keskimäärin 13 neliötä. 1 dl testipurkeilla voit testata täydellisen sävyn löytymistä tai maalata pienempia kohteita. Pieni purkki riittää yleensä esimerkiksi tuolin maalaamiseen tai niitä voi kätevästi käyttää koristemaalaukseen. Sävyjä voi myös vapaasti sekoittaa keskenään, jolloin voit luoda itsellesi täydellisen oman sävyn.
 
Chalk Paint  kuivaa nopeasti, pinta on kuiva alle tunnissa. Kaiken muun hyvän lisäksi maali on siis myös nopea.
 
Värisävyt ovat pehmeät ja ne ovat omiaan luomaan harmonisia ja kauniita tiloja. Maalattu pinta on kuivuneena samettisen kalkkimainen, täysmatta ja täysin hengittävä. Pigmentti- ja kuiva-ainepitoisuus on suuri, joten useimmiten Chalk Paint peittää kertasivelyllä. Tarpeen mukaan sitä voi ohentaa tilkalla vettä tai paksuntaa jättämällä kannen yöksi auki - kuinka kätevää! Myös työvälineet puhdistuvat helposti vedellä.
 
 
Täysmatta pinta antaa ihastuttavan levollisen tunnelman, joka rauhoittaa tilan. Maali vanhenee kauniisti eikä se koskaan irtoa lastuina, se kuluu puuterimaisesti ohentuen, mutta kestää hyvin aikaa. Kuivuttuaan maalin pinnasta saattaa irrota hieman kuiva-ainetta, jolloin pinnan voi halutessaan harjata tai pyyhkäistä kevyesti puhtaalla, kuivalla rätillä. Maalista ei sen kuivuttua kuitenkaan tartu väriä esim. vaatteisiin.
 
Maalipinnan voi kulutuksille alttiissa kohteissa (pöytien pinnat, huonekalut jne.) käsitellä joko värittömällä tai tummalla vahalla, jos pintaan halutaan myös patinaefektiä. Vahan käyttö antaa maalipinnalle suojaa ja helpottaa käytettävyyttä.
 
Chalk Paint on ekologinen, liuotteeton, lyijytön, hajuton ja se soveltuu kaikenlaiseen maalaamiseen, myös lasten leikkikaluihin, sillä siinä ei ole haitallisia aineita. Annie Sloan Soft Waxissa on hieman liuotinta, mutta vain noin 1/3 sallituista määristä. Vahaa ei kuitenkaan suositella lasten leikkikaluihin tai lastenkalusteisiin.
 
Koska maali on täysin hengittävä, se soveltuu erinomaisesti pinnoille ja kohteisiin, joissa on tärkeää säilyttää pintojen hengittäminen: esimerkiksi perinnekohteet, vanhat talot ja talvisin kylmillään olevat kesäasunnot. Hengittävä maalipinta soveltuu kuitenkin kaikkiin uusiinkin kohteisiin ja tekee hyvää materiaalille kuin materiaalille.
 
Maalilla voit sisustaa niin sisä- kuIn ulkotiloissa. Ulkokohteissa on tärkeää jättää pinnat vahaamatta, että pinnat hengittävät vapaasti.
 
Chalk Paintilla saa myös luotua monenlaisia efektejä sisustukseen, esimerkiksi vanhaa ranskalaista 1700-luvun tunnelmaa, patinaa ja erilaisia kuviointeja mm. kuivamaalaamalla.

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa unelmamaalilta! Etenkin kun esivalmisteluja ei tarvitse tehdä. Minäkin ostin Teknoksen valkoista maalia jokin aika sitten, että kun inspiraatio iskee, niin on ainakin valmiina... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi tärkeää, että kun inspis iskee vaikka keskellä yötä niin pitää olla välineitä valmiina!! Oi kun olisikin sellainen kunnon työpaja jonne voisi myös jättää kaikki lopetettuaan hurlumhei... ;)

      Poista
  2. En ole aiemmin kalkkimaaleihin törmännytkään, mutta jään kiinnostuneena odottamaan lopputuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miepä kirjuuttelen siitä kuvien kera loppuviikosta!

      Poista
  3. Saako udella mistä maalit tilasit? Tahtoo myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tottakai, Sotograndessa on tälläinen puoti kuin Chalkroom!

      http://www.chalkroom.es/

      Poista
  4. Voih, minä haluaisin niin kauheasti kokeilla myös kalkkimaaleja, mutta en vaan keksi, mitä niillä maalaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet niin kuin Anne-Mari tuossa alempana, ryhdyt tosiaan maalaamaan kaikki alusta.. ;)

      Poista
  5. Ai ai...on ne kauniit. Just hiljattain juttelin kaverille että pitääkö mun ostaa Jeannen kalkkimaalia ja maalata nuo kertaalleen maalatut niillä uusiksi?? On meinaan niin hieno pintatulos!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköisiä purkkeja ja siveltimiä! Ihana tuo hylly, olis sopinu niin meidän leikkimöksään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, no näitä tulee onneksi aina uusia.. ;)

      Poista
  7. Mä olen kuolaillut noita maaleja netissä :P Ajatteli, että ostan niitä kun mennään NY:hyn, toivottavasti löydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIIII!!!?? Milloin te sinne olette lähdössä? Netin mukaan retailereita on siellä älytsisti ja sit on tietty laitakaupungit kuten new Jersey mukaan lukien miljoona puotia.. =D Kyllä sä niitä sieltä siis löydät, eriasia montako litraa päätät sulloa laukkuihin...tiiiiietty, aina voi lähettää.. ;)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Heh, niin on ollut mullakin!! Kaikkia vanhoja ennestään maalattuja kalusteita olen nyt hurjana maalaillu näillä maaleilla eikä loppua näy, koska kun on eka maalannu ne valkeiksi niin sitten alkaakin jo himottaa noi ihanat herkulliset muut värit... loppua ei näy.. ;)

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!