perjantai 19. kesäkuuta 2015

Jakkara

Se on jännä, että kun jotain oikein paljon haluaa, sitä varten on valmis yleensä näkemään vaivaa...
Sellainen on myös tämän jakkaran löytöreissu, tai oikeastaan sen kuljetus...
 
Oltiin motolla ajelemassa vuoristossa ja näin tien pientareella roskisten vieressä tämän ihanuuden, silmiini pisti jo kaukaa että istuinosa oli ehjä ja jaloista shabbysti maali karissut. Hihkaisin miehelle että olispa ihana mutta ajettiin ohi, motolla kun oltiin. Ajeltiin, kierreltiin ja kaarreltiin, kunnes käännyttyämme paluumatkalle ehdotin että pliis, voidaanko ajaa samaa reittiä, haluan sen jakkaran jos se siellä vielä on. No, siellähän se rassukka nökötti kuin odottaen että noukin sen hellään huomaani. Mies pudisteli päätään ja sanoi että järjetöntä yrittää kuljettaa tuota, se nimittäin painoi yllättävän paljon ja onhan sillä kuitenkin kokoakin minun yläruumiini verran. Kaappasin sen syleilyyni ja lupasin pitää kiinni tiukasti yhdellä kädellä, niin miehestä kuin jakkarastakin. Kotimatkaa oli jotain parikymmentä kilometriä, mutta siellä se nyt on, meidän parvekkeella. Joutui raukka sinne kun eihän se mahdu muuallekaan, joten juu, tuiki tarpeellinen tosiaan!
 
Noh, selvääkin selvempää tietysti oli, että kaislaosa maalataan. Minulla on nyt värikausi menossa joten "väriä" kiitos. Halusin harmaata, mutta kaikki muukin on jo harmaata, sininen oli liian sininen ja duck egg blue näytti miehestä leväisen homeiselle. Meni hermo kun en osannut päättää väriä ja läiskäisin kippoon kaikkien maalien jämät ja tässä tulos, alla siis 4 kerrosta erivärisiä kokeiluja ja nyt viides on tämä oma sekoitus. Vieläkään ei juuri se mitä ajattelin, mutta olkoon muistuttamassa kaikista niistä väreistä tuolla alla jotka "kuoriutuu" näköjään pikkuhiljaa kun jakkaraa käyttää niin kaislaa elää ja maali sen mukana, apua!
 
Noh, alla kuitenkin "ennen" kuva ja sitten valmis versio (muutahan en siis tehnyt kuin vain maalasin istuinosan)
 
puhelinkuva "ENNEN"
 
Ja tässä se nyt valmiina viimein.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oikein riemukasta juhannusta teille kaikille ihanaisille lukijoilleni, me pidetään tänään Suomen juhannuksen kunniaksi pool partyt! Espanjassa juhannuksen juhlinta on vasta ensi tiistaina.
 

9 kommenttia:

  1. Siis wau mikä jakkara, olipa löytö <3
    Oikein ihanaa Juhannusta sinnekinpäin. <3 Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosta löydöstä tykkäsin kovasti itsekkin, tosin vieläkään sille ei ole oikein mitään käyttöä.. ;)

      Poista
  2. Voi jee mitä ojanpientareelta löytyykään toisinaan:) Totta tosiaan, tuon olisin itsekkin raahannut kotiini. Mahtaako olla leviävää sorttia...jospa tänne pohjolaan leviäisi näitä jakkaroita tienposkiin :D Oikein hyvää Juhannusta sinne lämpimään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis Anne-Mari, jos mulla olis auto niin en muutakaan tekis kun kiertelisin ympäriinsä täällä pitkin poikin, kun noita yleisiä "jätekontteja" on siellä täällä ja jengi vie sinne mitä ihanempaa roinaa!!

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!