perjantai 30. elokuuta 2013

Jäähyväiset kesäparvekkeelle

Tuntuu hassulta sanoa noin, jäähyväiset kesäparvekkeelle, kun täällä on kuitenkin vähintään laiha kesä läpi talven. Muutokset ovat siis lähinnä psyykkisistä syistä, on kiva pysyä Suomen juhlissa ja vuodenajoissa mukana, siksi siis seuraavaksi laitetaan parvekkeelle syksyä ja talvea yleensäkin, eli lyhtyjä, tummenpia kukkia jne.
 
Nämä kuvat siksikin, ettei parvekkeella näytä oikeasti enää tältä! Vanhemmat lukijat muistaa kun marmatin noiden vuokraisännän muovituolien ja pöydän vuoksi ja haaveilin jostain minkä on saanut itse valita. No, joskus toiveet toteutuu ja sain kuin sainkin ne pois ja tilalle on tullut jotain mistä olen toooodella kauan haaveillut, mutta siitä sitten toisella kertaa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että nyt meillä ei ole pöytää eikä tuolia parvekkeella, joten ompahan projektia syksylle.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tämä vanha ikkunanpoka on uusin pokatulokas meidän kotiin, näitä ei vaan voi olla liikaa. Lykkäsin sen vain pikaisesti seinälle, ideoita on mielessä tätäkin varten ettei se noin valjuna seinällä nököttäisi..
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 27. elokuuta 2013

Pikkumakkari

Tässä huoneessa, pikkumakkarissa, eli meidän toisessa makuuhuoneessa ei olekkaan vielä pyörähdetty. Tällä makuuhuoneella on monta nimeä; vierashuone, ompeluhuone, leffahuone, hoitolahuone, varastokin, kauheasti funktioita yhdelle pienelle tilalle ja siksi tuntuu, ettei tätä oikein koskaan saa "sisustettua". Nytkin kuvien oikea laita on kuvauskelvotonta aluetta, ei se sotkuinen ole, mutta koska siellä on valtava vanhanaikainen tv-järkäle leffojen katseluun, mun käyttämätön hoitopöytä ja vuokraisännän vitriineitä, ei se ole kovin esteettisesti kaunis nurkkaus. Koska tällä huoneella ei ole päivittäistä käyttöä, tulee tänne helposti vain viskattua tavaraa kun ei muuallekkaan käsistään muka keksi, löytyykö teiltä myös tämän kaltaista ongelmapesäkettä?
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

perjantai 23. elokuuta 2013

Elämän pikku herkkuja

Kauniit, söpöt esineet tekevät minusta onnellisen ja arjestani juhlan, olen siis tavarahaukka! =D

Keittiön GG:n mintunvärinen peltilaatikosto saa pikkukeksit omiin laatikoihinsa, Mynten leivontakulhon kanssa onnistuu mikä tahansa vatkuu, GG:n paperipillit kruunaavat minkä tahansa juoman ja kuka voisi leipoa ja kuivata käsiään ilman GG:n keittiöpyyhkeitä? Cupcaketkin näyttävät aivan erilaisilta vaikka ilman kuorrutettakin kun ne leipustaa noin kivoihin GG:n pahvikupposiin! Elämän pikkuasiat tekevät arjesta erikoisen!


















tiistai 20. elokuuta 2013

Tv- kaappi

Vihdoinkin saatiin tv:lle jonkinnäköinen suoja, inhoan sitä mustaa isoa hökötystä jota kukaan ei edes katso. Silti se miehen mielestä pitää olla olohuoneessa.
 
Sinäänsä järjetöntä, koska tosiaan espanjankanavia katsotaan noin kerran kuussa olohuoneessa ja vierasmakkarissa meillä on ns. leffahuone, jossa yhtä iso tv -rousku, jolla ei kuitenkaan voi katsoa muuta kuin leffoja...hmmm..
 
Minulle blogien lukeminen on nykyään telkkarin katselua, lukuunottamatta yhtä sarjaa suomen telkkarista josta en luovu ja sitä katselen tv-kaistan kautta kannettavalla pienellä viiveellä; Salatut Elämät! =D
 
 
 
 
Matkalaukut on perheen omia vanhoja, kai vanhemmat ovat käyttäneet noita matkustellessaan joskus kymmeniä vuosia sitten. Muistan itse lapsena säilöneeni niihin leluja. Ensimmäisen kuvan lintuhäkki-peili Zara Homen.
 
 
 
 
Kaappi siis IKEA:sta, tuoli vanha löytö ja sinkkisabluunat IB-Laursenin.
 
 
 
 
 
 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Eloarvonnan voittaja

 


Kello oli jotain 16 kun aloittelin kirjoittelemaan tätä postausta ja samalla leikkailemaan arvontalipukkeita, kelloa vilkuilin koko ajan vieläkö tulee viime hetken arpoja..
 
Nyt siis saan vihdoin julistaa viimeisen kesäarvonnan päättyneeksi ja voittajakin on selvillä kun mieheni nappasi voittaja-arvan kukkaruukusta.
 
Ja voittaja on:
 
ANSKU
 
"Ihanaista lomaa Mari <3

1 arvalla kokeillaan, vaikka läpsyttimet ei mahdukkaan :)"
 
Onnea Anskulle, laitatko osoitteesi pitsijapipari@gmail.com niin pistän puketin tulemaan!
 


 
 
Saavuin viime perjantaina tosiaan tänne Suomeen ja nyt minua vähän naurattaa ja ehkä nolottaakin tuo arvontapalkintoni, meillä Espanjassa elokuussa menossa koko kansan kesälomakuukausi ja vuoden kuumin hetki ja täällä on jo kaupat pullollaan lyhtyjä ja aivan jäätävän viileä keli, joten taitaa jäädä kirkkaat huivit ja hempukat servetit Anskulta ensi kesään... ;)
 
Tätä ne maiden erot juuri on, nyt esimerkiksi kun syksy tekee tulojaan, on minun mahdotonta saada aikaiseksi mystistä, melankolista syksyn tunnelmaa blogiini, koska niitä syksyn aineksia ei meilläpäin nähdä ennen kuin jouluna..itsekkin joskus kaipaan sitä kun täällä blogimaailmassa toisten luona vierailen, mutta toisaalta kaipaan ainoastaan sitä tunnelmaa, en oikeaa keliä..joten, olkoon tämä minun blogini sitten väriläiskä keskelle pimeyttä, jos se tuntuu epäluonnolliselta, on onneksi muitakin.
 
Ja koska minulla vasta alkoi kesäloma, en suostu syksyilemään vielä! =D
 
 
 

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Salmiakkia Espanjalaisille

Toissa viikonloppuna juhlittiin ystäväni V:n syntymäpäiviä ja lahjaksi hänelle tein juhliin herkkuja ja vähän avitin koristeluissa (niistä itse juhlista ei valitettavasti ole kuvia ollenkaan) sekä tein pienen yllätyksen espanjalaisille vieraille joita oli juhlaväestä noin puolet. Herkkujen teemana oli salmiakki, se kamala pelottava ja karmaisevan makuinen musta aine. Siis espanjalaisten mielestä, meillehhän se taitaa olla monelle suurta herkkua.. =D

Yllärinä siis Koskenkorvasta ja "tyttöturkkareista" eli hot & sour-turkinpippureista tehtyä salmiakkikossua. Oli suuri hitti, vaikka sen maistaminen ensin monia pelottikin, mutta sitten kun alkuun päästiin... =D Lopputulos oli se, että sitä ryhdyttytiin jo tilaamaan minulta!







Juhlien teemavärit olivat murrettu vihreä ja valkoinen, joten niitä värejä näkyi myös herkuissa ja koristeluissa. Täytekakku juhlasankarin toiveesta suklainen, joten sisällä Nutellaa ja hedelmää, päällä sokerikuorrute. Herkut eivät oikein innostaneet espanjalaisia vieraita, jotka keskittyivät lähinnä suolaiseen puoleen ja juomiin, sain taas muistutuksen, että he eivät ole niin kovin makean perään. Tuntui muuten, että tein epämokan juhlissa, kun kakkua viimein leikattiin, kaikki espanjalaiset äimistelivät että missä kynttilät!! Ne näköjään kuuluvat jokaiseen täytekakkuun ja minä olin ajatellut vähän aikuisempaa menoa. Noh, onneksi talosta löytyi yksi tuikkukynttilä kakun päälle.













Cupcakeseja tuli juhliin myös tietysti, samalla perusohjeella tein kuin aina ennenkin, löytyy siis tunnisteista "cupcakes", vaihdoin vain Fazerin Salmiakkisuklaan tilalle. Päällä lisäksi salmiakkihippuja.






Muistuttelen vielä kesän viimeisestä EloArvonnasta, johon voit osallistua täällä!


lauantai 10. elokuuta 2013

LOMA ja EloArvonta

Pakko vaan tulla hehkuttamaan, että mulla alkoi tänään piiiiitkä kesäloma!! Sen kunniaksi illalla tinto veranoa ehkä kuvan mukainen tuopillinen! =D




Ja sitten siihen viimeiseen arvontaan tänä kesänä!

EloArvonta on tällä kertaa pelkästään lukijoille ja palkintona olisi valkeat sandaalit (koko 37), turkoosi kaulahuivi ja Carolyn Connellyn perhoslautasliinoja.




Saat 1 arvan kun olet lukija ja jätät kommentin ja 2 arpaa kun lisäksi mahdollisesti linkität blogissa käyttäen ylläolevaa kuvaa.

Onnea kaikille ja arvonta-aika päättyy su 18.8.2013 klo 18.00.

torstai 8. elokuuta 2013

Grillataanko?

Meillä on nyt sitten viimein grilli. Ja kirjaimellisesti se vaan on, koska tuppaa olemaan niin ruosteessa, että ei sillä mitään paistella, mutta söpö löytö kirpulta se mielestäni on. =D Löytyi myös kiva vaaka, joka vielä odottelee mahdollista tuunaustuomiotaan, katsotaan nyt.

Taulu löytyi El Corte Inglesistä ja mietin ja mietin et raaskinko ostaa, mut päätin et kyllä mä sen haluan. Kassalla myyjä kysyi et olenko ulkomaalainen, asunko täällä, onko minulla residenssia (pysyvää oleskelulupaa), sanoin että olen suomalainen, mutta asun pysyvästi ja omistan residenssin. Myyjä mietti hetken ja sanoi, et ei sen väliä, saat taulusta kuitenkin -50% alennusta tämän kerran. Kiittelin ja äimistelin mikä juttu tämä nyt taas oli, kunnes hississä näin mainoksen, jossa kyseisenä viikonloppuna ulkomaalaiset saivat yhdestä tuotteesta -50% alea, haalivat turisteja näin asiakkaiksi. Jee!!