maanantai 2. syyskuuta 2013

Matkalaukut pakattuna

Laukut alkaisi olla pakattuina, aika raskasta oli arpoa mitähän tulee tarvitsemaan 2kk lomalla, kun ei oikein tarkalleen tiedä mitä siellä tullaan tekemään tai lämpötiloja. Noh, nyt on kuitenkin kaikki valmista, passi kourassa tökötän huomen aamulla lentokentällä nokka kohti uudenlaista seikkailua.

Nämä laukut eivät mukaan kuitenkaan lähde, vaan jäävät kotiin olohuoneeseen säilyttämään kaikenlaisia tavaroita ja tuomaan menneen ajan tunnelmaa Saksan maalta.
 


 



Valokuvakehys, lasimalja (josta kansi lenti taivahan tuuliin imurin johdon osuessa siihen) ja tabletti Zara Homelta.
 



 






 
Sohvan reunalla nököttää lempparipeittoni Greengatelta, minttua!
 







 
 
 Huomenna lähdetään 2kk:den lomalle Amerikkaan, tällä kertaa ensin New Yorkiin kolmeksi viikoksi ja sieltä lennetään Dallasiin josta alkaa loppuajan kestävä kiertomatka autolla. Tarkkoja reittejä ei vielä tiedetä, mutta ainakin Nashville ja New Orleans osuvat varmasti matkalle.
 
Saas nähdä mitä tuleman pitää, hartaasti on taas tähän säästetty ja silti mennään low budgetilla, joten meidän ensimmäinen motelli New Jerseyssä (juu ei ollut varaa Manhattanille!) puistattaa jo kuvillaan.. ;) Meidän reissut ei muutenkaan tuppaa olemaan kuin suoraan Aurinkomatkojen retkiltä, on saatu Crenshawissa (LA:n getto) oma henkivartija säälistä, nähty meksikolaisten alligaattorinmetsästys viidakkoveitsellä vahingossa 5metrin päästä, jne. näitä riittää..tuo matkakumppani sattuu olemaan sellainen hulivili, että kun kauhistelin, että mehän mennään New Orleansiin juuri hurrikaaniaikaan, kumppani ilmoitti Katrina 2:sen nähdessään ajavansa suoraan kohti, kokemuksia nekin...joten nähtäväksi jää mistä löydytään! ;)
 
Reissun takia blogi siirtyy hetkeksi enemmän matkailuaiheiseksi (koska haluan kirjottaa itselleni muistoja reissun varrelta), mutta olen kyllä tehnyt jemmaan valmiiksi sisisutusjuttujakin, joten no hätä ketä matkailujutut ei kiinnosta. Voihan se olla että netti ei toimi siellä tai en saa kuvia siirrettyä tai ei vain ole aikaa ja minusta ei kuulu mitään kahteen kuukauteen, mutta silti en ole mihinkään hävinnyt.. =D
 
Haluan vielä kiittää mahdottoman paljon kaikkia niitä lukijoita ja vierailijoita jotka ovat täällä käyneet kurkkimassa ja erityisesti niitä ihanaisia, jotka jaksavat postauksesta toiseen kommentoida, minulla on yksi kiva juttu teitä varten mielessä kiitokseksi, aikanaan jahka täältä reissusta kotiudutaan Espanjan maalle!
 
Mutta nyt ei kun kohti Nueva Yorkia kuten espanjalaiset sanoo!
 

54 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa matkaa!!
    Tuollaiset matkat ovat parasta...mennään minne mieli tekee ei mihinkään valmismatkoille...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin meidän matkat tuppaa olemaan aina niin hektisiä, että joskus vois vaikka lähteekin sellaselle All Inclusive-matkalle.. ;)

      Poista
  2. Aivan huikea postaus! Kaikki nähtävyydet ja kokemukset vielä edessäpäin kohti tulevia upeita maisemia! Lisäksi ei mikään viikonlopun retki, vaan kokonaista kaksi huikeaa kuukautta!
    Voi teitä Onnen kyyhkyläisiä<3 Toivotan sydämestäni kaikkea hyvää mitä sitten ikinä kohtaattekin lomallanne ja paljon nautittavia näkemyksiä, uusia tuttavuuksia ja kaikkea mahdollista eri kivaa oleilua!
    Matkalaukut odottavat kiltisti kotona sekä aarteet niiden päällä ja ihana torkkupeitto toivottaen teidät lämpimästi sitten aikanaan takaisin omaan rakkaseen kotiin<3
    Ihanaa lomaa seikkailijat<3 "
    "Nueva Yorkia, hauskasti sanottu "Espanjalaisilta":)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo, espanjalaiset kääntää monet kaupungin nimet samoin kuin ruotsalaiset.. =D

      Poista
  3. Hyvää matkaa! En nyt sitten pääsekkään taas moikkaamaan, ollaan tulossa Pacosiin 22 päivä :( Mutta nauttikaa matkasta ja paljon reissukuvia meille lukijoille kiitos! :)

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa matkaa! Odotellaan matkapostauksia.

    VastaaPoista
  5. Mä olin jo pikkasen kateellinen tuosta teidän matkakohteesta ja nyt kun näen että 2 kk... WAU!!
    Tuollaset läheltä piti tilanteet on kivoja jälkikäteen, mutta olkaahan kuitenkin varovaisia. Ihan kiva nähdä sitä "ei matkakuvasto" asumistakin, joten ei muutakun kamera töihin :)

    Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera lähtee hommiin ja älä turhaan ole meistä huolissasi! ;)

      Poista
  6. Hyvää matkaa, ja innolla odotan matkapostauksia, ihan huippua kun jaat niitä kanssamme! :)

    VastaaPoista
  7. Oikein mukavaa matkaa teille! Matkapostauksia täälläkin jo odotellaan!:)

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaa matkaa.
    Mukavaa että jaat matkakokemuksesi kanssamme :). New York on ihana kaupunki <3
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLetko käynyt? Sitten onkin hauska katsoa miten ihmiset kokevat samat paikat eri tavalla! =D

      Poista
  9. Wau!Kuullostaa upealta!!!!!
    Ihanaa ja ikimuistoista matkaa teille :)!
    Ihana jos jaat reissua tänne meillekkin...päästään meki täällä kurkkimaan ison maan meininkiä :)!

    Nauttikaa :D

    VastaaPoista
  10. ihan mahtavaa reissua teille! vähänkös odottelen mielenkiinnolla mitä tuleman pitää :)

    VastaaPoista
  11. Voi hitsi ku jännää, nauttikaahan nyt täysillä mutta olkaa varovaisia kuiteski :) Ollaan menossa mukana ja innolla ootellaan postauksia sieltä isosta maasta.
    Oikeen ihanata lomaa <3

    VastaaPoista
  12. Wau mikä seikkailujen matka tiedossa - mielenkiinnolla jään seurailemaan matkapostauksia:)

    VastaaPoista
  13. Tunnelmallista ja nautinnollista matkaa!

    VastaaPoista
  14. Oikein ihanuutta matkaa serkku ja serkun mies <3

    Piia :-)

    VastaaPoista
  15. Täältäkin toivotellaan oikein mahtavaa reissua teille :)
    Innolla jään odottelemaan kuvia ja tarinoita matkan varrelta.

    Tää sun blogi on niin ihana hyvänmielentuoja, joka kerta inspiroidun uudelleen ja ihastelen sun sisustustyyliä.
    Joka postauksen käyn lukemassa läpi, nyt piiiitkästä aikaa taas kommentoinkin, pitääkin ottaa itteä niskasta kiinni ja kommentoida useemmin :D
    Mutta mukana ollaan ja tykätään kovasti :)
    t: Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten oli ihana kuulla tuo Johanna! Ihanaa syksyn alkua teille!

      Poista
  16. Oih ja voih, nuille kuville. Ei varmaankaan tarvitse selitellä, hih!!! ja ihanaa matkaa. Hirmu mielelläni lueskelen kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, matkalaukuilla on taipumusta herättää tuollaisia väreitä, varsinkin noilla vanhoilla.. ;)

      Poista
  17. Vau, lomanne kuulostaa seikkailulta! Odotan innolla matkakuulumisia!:)

    Riemukasta lomaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna U! Katsotaan mitä saan reissun päältä aikaan! =D

      Poista
  18. Oi, oikein hyvää ja turvallista matkaa!! Mä ainaskin luen silmät tapillaan teidän Amerikan retkikuulumisia!! P.S: meil on niin sama maku, ihan kun ois mullakin noi matkalaukut;)

    VastaaPoista
  19. Löysin tänään ihanaan blogiisi ja lukijaksi jäin :) Todella kaunis koti teillä! Mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tulit kurkkimaan meille, toivon, että viihdyt! <3

      Poista
  20. Aivan mahtavaa lomaa! Siitä varmasti tulee ikimuistoinen :-) Ja onnea makrolinssin metsästykseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin ja mielellään positiivisissa merkeissä.. ;)

      Poista
  21. oi oi! hauskaa reissua! on varmasti upea matka, mielenkiinnolla odottelen matkapostauksia!
    ja tuo terassi on sitten ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, nettiyhteys ei ole toiminut täällä kunnolla niin en ole oikein päässy päivittelemään mitään... =(

      Poista
  22. Turvallista ja ihanaa matkaa! Nuo matkalaukut ovat IHANIA!

    VastaaPoista
  23. Mukavaa matkaa! Toivottavasti kuulemme ja näemme kuulunisia myös matkalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen kun ei ole kuulunut mitään, netti ei ole oikein toiminut... =(

      Poista
  24. Oikein mukavaa matkaa teille! :)

    VastaaPoista
  25. Kun rouva tulee kotiin mulla on haaste sulle blogissani, ei kait se vanhene;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne-Mari, käyn nappaamassa sen sitten marraskuussa! =D Kiitos siitä kovasti jo etukäteen!

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!