torstai 14. toukokuuta 2015

Melk

On tuo Google-kääntäjä kyllä viksu vekotin!
Mietittiin miehen kanssa, että mitä tuo ruokapöydän päällä maljakon virkaa toimittava meidän mielestä maitotonkka tarkoittaa suomeksi..siinä lukee MELK niin ei riittänytkään enää kielitaito, mutta onneksi Google osasi tunnistaa kieleksi norjan!
Ja siis maitoahan se tarkoittaa niin kuin järki sanoi.. ;)
 
 
 
 
Mutta juu, muutoin elämä on täällä melkein pelkkää kukkien ostelua ja käsitöiden (lähinnä virkkauksen) parissa puuhastelua, mitään muuta ihmeellistä ei ole kotona tapahtunut, tosin enhän ole vielä edes vilauttanut teille kaikkia uuden kodin huoneita joten minun olisi aktivoiduttava kuvailemaan, tuntuu vain kuin tuo koukku olisi juurtunut käteen ja virkkaamiseen on oikea himo! Tälläkin hetkellä on kaksi kudemattoa ja kaksi torkkupeittoa työn alla samaan aikaan.. =D
 
Joten, ainakin toukokuun postaukset todennäköisesti käsittelevät näitä aiheita, kukkia ja käsitöitä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tämän GreenGaten leipäkoriliinan olen ostanut Saksan blogiystävältäni Liisalta, tuntuu kuin tämänkin kuosin ilmestymisestä olisi jo miljoona vuotta, kohta jo vintagea heh heh..
 
 
 
 
 
 
 
 
 

16 kommenttia:

  1. Vaikka en krysanteemista tykkää, niin tää on kyl aika herkän näköinen.

    VastaaPoista
  2. Ihania. Enkä muuten ole unohtanut haastetta.Yritän tänään vihdoinkin saada postattua sen :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniita kuvia ja tuo kannu on ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihana maitokannu ja kukkiin ei kyllästy koskaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin totta, kukituttaa niin vietävästi päivästä toiseen =D

      Poista
  5. Kauniita kuvia!
    Blogissani on haaste sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina ja kiitos haasteestakin, käyn tutustumassa lähipäivinä <3

      Poista
  6. Kauniit kukat! Itse löysin tuollaisen liinan kirppikseltä, se on ihana! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkä löytänyt??? Mä en kestä kun joku löytää GG:tä kirppiksiltä!!! niin ihanaa <3

      Poista
  7. Hei, jostakin päädyin ihanaan blogiisi ja täytyikin heti liittyä lukijaksi! Tervetuloa joskus vastavierailulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen ehdottomasti käymään! Toivottavasti viihdyt hölpöttelyjeni parissa <3

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!