maanantai 26. marraskuuta 2012

Usko, Toivo ja Rakkaus

Ja näin sai sohvamme uuden puvun päällensä. Vanha oli luonnonvalkoinen ja koska minä yritin kielloista huolimatta pestä sitä Lejialla (valkaisuaine), sain sitten nenilleni ja kankaan kuidut muuttuivat harmaiksi.
Joten, painuin IKEAan ja ostin Ektorp sohvien irtopäällysteen ja iskin sen erimerkkisen sohvamme päälle, eihän se siihen kuin hansikas istu, mutta mahtui kuitenkin ja tällä mennään nyt. Jos sain 59€:lla raikkaamman ilmeen sen sijaan että oisin itse joutunut kaavoittamaan ja ostamaan kankaat niin hyvä olkoon näin.


Tykkään näistä tyynysistä kovin, pellavaa ja brodeerauksia.






Samalla vaihtui makuuhuoneesta taulukin ruusuista Lumimarjoihin, vähän talvisempaa oletan.





Kotiutin myös olohuoneeseen uuden jalkalampun, toi sekin valkeampaa tunnelmaa entisen mustan hökötyksen tilalle.

 

Kanervia, ihanaa kun niitä saa täältäkin!



Seuraavan kerran kun juttuun palataan onkin jo joulukuu, ehkä jopa 1.päivä, 1.adventti. Silloin sitten pikku ylläri! =)

10 kommenttia:

  1. Pystyykö siellä nauttimaan joulusta? Itse Brasiliassa yhden joulun viettäneenä en halua olla enää ulkomailla joulua. Ei se olut joulu kun ihmiset olivat rannalla bikineissä ja tonttolakissa. Eihän sitä lumitakuuta täälläkään enää ole, mutta joulu ja Suomi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ööö...ei täällä pysty olemaan bikineissä, nyt ollut +12-14astetta ja mä ainakin hytisen vilusta!tosin siellä missä aurinko paistaa tuulensuojassa niin voi ollakin ihan lämmin hetkittäin, mutta vaatteet päällä! =) Pimeää täälläkin on iltasin, joten ei vie sitä "kynttilätunnelmaa" mihinkään ja mulla on ainakin itsellä ollut täällä jopa parempi joulufiilis kuin Suomessa, koristeita ja kukkia on täällä ihan mielettömästi (tosin tänä vuonna kriisin takia hiukan höllätään) ja joulu kestää loppiaiseen asti, ihan parasta! Malagan jouluvalot on ihan parasta (niistä löytyykin täältä kuvia viime vuodelta), niihin käytetään monen monta miljoonaa vuosittain valaisemaan ja antamaan tunnelmaa, ihan parasta! =)

      Poista
  2. Ja tuohon äänestykseen. Ajatustasolla on aloitettu. Kun remppa keskiviikon jälkeen valmis, niin sitten voisi alkaa toteuttaa aatoksia.

    VastaaPoista
  3. Eijoo totta, teillä on kanervia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) ja niitä "kaaleja", koristepuoluoita tai mitä lie marjoja, pihlajanmarjan oksia, amarylliksiä, hyasintteja ja joulutähtiä luonnonvaraisena! =) ihanuutta on kun koko tienoo koristellaan joulutähdin eikä ne kuole pakkaseen.. ;)

      Poista
  4. Kyllä joulun odotus ja vietto täällä Espanjassa on todella upeaa. Jouluvaloja (ja vielä mahtavia erilaisine kuvioineen ja väreineen) on kaikkialla. Katuja ja kauppoja kierrellessä tulee tunne, että todellinen joulu on täällä lähempänä kuin Suomessa. Belenit (seimet kaikkine lisukkeineen) ovat suuria ja katsomiesen arvoisia. Valtava työ on tehty niiden kokoamiseen. Täältä puuttuu ainoastaan lumi, jota esim minä en erityisemmin kaipaa. Joulun odotusta
    T. Seikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani! Oi että minä niin kovasti toivon että päästäisiin sinne retkelle suklaatehtaaseen ja joulumaahan!

      Poista
  5. hei,
    takk for hyggelig besøk hos meg, koselig for da fant jeg deg.
    fint du har det, bestandig hyggelig å hilse på nye, ha en fin helg,
    klem fra sylvia

    VastaaPoista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!