lauantai 4. toukokuuta 2013

Vappuherkkuja

Meillä ei täällä vappua vietetty ilmapallojen, serpentiinin eikä vapputorien kera ja munkeistakin sain jo tarpeeksi ihan vain katselemalla työni vuoksi, joten vapunpäivän iltana herkuteltiin miehen ja isän kanssa meidän parvekkeella.



Vähän Greengaten servettejä ja paperipillejä tuli kuitenkin hommattua kattausta söpöstyttämään.



 

 
Nämä Zara Homen kukkalasit piti käydä tiistai-iltana pikapikaa hommaamassa kun tajusin, että meillä ei ole kunnollisen kokoisia laseja MOJITOILLE! =)

 

 


 



Kilistelyjuomana oli miehen entiseltä työnantajalta saatua kuohujuomaa, kerrankin laatua ja hyvää oli, olisin voinut hörppiä yksin koko pullon.. ;)



Suolaiseksi leipustin Jamón-piirakkaa, laitan ohjeen ensi viikolla erikseen, muuten tästä postauksesta tulee pitkä kuin nälkävuosi.

 


 


Ja jälkkäriksi New York Cheesecake, tulevan loman teemalla! ;) Tästäkin reseptiikkaa pukkaa ensi viikolla.



 


Hmm...taidampa lähteä ottamaan vielä palasen jääkaapista.. ;)



Ja tosiaan, kerta niitä lasejakin piti oikein käydä ostamassa niin tottahan me niitä mojitojakin tehtiin, voisin huvikseni tallentaa tänne itselleni sellaisen step-by-step ohjeen, kun itsekkin piti ekalla kerralla katsoa ohjetta netistä, joten seuraavan kerran voin katsoa täältä. Siksihän mä oikeestaan juuri noita reseptejä tänne raapustan, cupcake-ohjettakin on tullut selattua uudestaan ja uudestaan. =)



19 kommenttia:

  1. oh... delicious looks! The deco, the pie, the chamapgne, the glasses and the NY cheese cake! I am looking forward to the recipes! Have a good day! Christa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Next week i will put the recipes! =) Have a lovely sunday!

      Poista
  2. Mahtavat tarjoilut Nam, nam
    Terkkuja Seikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan mitä kehitän parin viikon päästä.. ;)

      Poista
  3. Oi kun herkullisen näköstä, täytyypä kokeilla kun meilläkin on pojan juhlat tulossa ja olis kiva koittaa jotain uutta välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetimiten ensi viikolla tulossa reseptiä niin voit fundeerata kävisikö tämä teille! =)

      Poista
  4. Nam mitä herkkuja! Selailin postauksiasi taakse päin ja voi mitkä mielettömän ihanat ovet olitkaan löytänyt! Ja tietenkin se niihin liittyvä tarina oli hauska. Samalla liityin lukijajoukkoon, kun olen sen aikaisemmin täällä käydessäni unohtanut tehdä...

    VastaaPoista
  5. Kiitos vielä kerran. Hyvää oli..!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan, reilun viikon päästä uusiks! ;)

      Poista
  6. Voi miten ihania herkkuja, jään odottelemaan niitä reseptejä...
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla tulee! =) Voimia ensi viikkoon sinulle!

      Poista
  7. Voi mitkä herkut teillä siellä ollut!! Etenkin hamon piirakan reseptiä ootan innolla!!

    VastaaPoista
  8. vesi ihan nousi kielelle! ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pystyin "hieromaan" makunystyröitäsi! =)

      Poista
  9. Löysin blogiisi jostain linkkien takaa ja jään seuraamaan! Kirjoitat kivalla tyylillä ja teillä on kaunis koti, mutta viimeistään nämä mojitojutut saivat mut koukkuun! Puhumattakaan tästä jamonpiirakasta ja juustokakusta, apua! Täytyy selata vanhoja postauksiasi oikein ajan kanssa läpi. Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  10. Mikä tuo liike on josta löysit noita paperipillejä? Olen tulossa lomailemaan Barcelonaan ja ajattelin että jos on joku paikallinen liike niin yritän löytää sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi Riikka! Nuo pillit on Greengaten pillejä ja Espanjassahan ei varsinaisesti ole GG kauppaa, tähän mennessä olen kuullut vain nettikaupoista ja itsekkin tilaan GG:ni aina Saksasta, mutta noita samanlaisiasillejä täällä myydään ns. leivontatarvike kaupoissa (Tiendas de repostería) ja pillit ovat nimeltään palos de papel. Nopealla googlettamisella löytyi Barcasta pari liikettä (varmati niitä on enemmän ja kaupat on luultavimmin aina laitakaupungilla), katso osoitteet http://www.mundodelareposteria.es/ ja http://www.manenas.es/ !! Toivottavasti näistä oli jotain apua! =) Ihanaista Barcan reissua!

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!