torstai 20. marraskuuta 2014

Lasiovien peittelyä

Tässä alla olevassa kuvassa on astiat kutakuinkin ihan nätisti kaapissa jotta sitä kehtaisi näytellä, mutta sen jälkeen kun muutettiin tähän uuteen asuntoon, pieneni säilytystila, eikä enää asetelmat näytä harmonisilta, vaan pelkästään juuri siltä kun kaikki olisi vain ahdettua kaappiin, joten piti tehdä DIY-ratkaisu jotta ruokailutilan yleisilme rauhoittuisi ja kaapista löytynyt Jeanne D´arc Livingin lahjapaperi tuli hätiin.
 
 
 
 
Mittasin vain korkeuden ja leikkasin määrän paperista ja huomasin onnekseni että Ikean vitriinin lasiovet ovat sopivasti niin kapeat että riitti kun halkaisi vain paperin puoliksi jolloin näyttää kuin paperia ei oltaisi koskaan leikattukaan ja teksti jatkuu puolelta toiselle.
 
Paperi kestää ainakin toistaiseksi ihan teipillä, joten paperin vaihto/poisto on äärimmäisen helppoa jos kyllästyy.
 
Ja nyt näyttää juuri siltä mitä halusin, rauhallisemmalta! =)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
Ja sitten ihanuuteen johon törmäsin kirpulla. Ihastelin, pyörittelin käsissä, pohdin hintaa, ihastelin, ja jatkoin matkaa...palasin kuitenkin kun en saanut tätä mielestäni; englantilainen vanha rouva möi ikivanhaa emalista jauhoastiaa jossa oli vielä jauhoja sisälläkin! Minä kotiutin sen ja eihän se meidän keittiöntasolle mahtunut niin kuin arvelin joten se joutui toistaiseksi tuohon hyllykölle kunnes löydän paremman paikan. Jauhojen sijasta se saa nyt säilyttää sisällään joulun kynttilöitä.
 

 
 
 
 
 
Nyt sitten loppuun yksi juttu. Huomaatte ison värieron ensimmäisen ja muiden kuvien välillä. Eka kuva on vanhasta kodista ja muut nyt tästä uudesta. Emme asu missään pimeässä luolassa vaikkei meille kovin paljoa luonnonvaloa tulekaan, tai tulee muttei se riitä valaisemaan näitä kuvia vaan ne jäävät keltaisiksi. Olen todella pahoillani tästä. Tiedän, että osaa teistä ei haittaa tai huomaa edes eroa, mutta tiedän että teissä lukijoissa on paljon ammattitaitoisia esteetikkoja. Itsekin haluaisin osata käsitellä kuvia valoisimmiksi tai käyttää erillistä salamaa kuvatessa mutta en osaa. Enkä ehdi nyt opetella. Tai oikeastaan onhan mulla nyt aikaa mutta se kuluu muuhun. Tykkään kuitenkin kirjoitella näitä juttuja tänne enkä haluaisi harventaa postaamista vaan sen takia että operoisin kuvia hiki hatussa. Joku päivä mä vielä kehityn tässä, uskon niin! <3
 
Seuraavaksi käydään katsomassa makkaria!
 

28 kommenttia:

  1. Hieno tuunaus kaapille, ja sinulla on muutenkin kauniita esineitä!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kaappi hyvältä, nopea tapa uudistaa ilmettä mielensä mukaan. Iskin muuten heti simäni tuohon jauhoastiaan ja sittenpä kerroitkin vasta ostaneesi sen. Tosi suloinen, en olisi miettinyt yhtään jos olisi tullut minua vastaan. Sinun kuvasi ovat oikein hyviä, meillä on nyt paaaaljon keltaisempia otoksia. Kuvaan paljon työni puolesta koteja ja käsittelen ne aina, mutta en ole jaksanut niitä alkaa tänne muokkailemaan vaan pysynyt niissä tunnelmissa kuin ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään normaalisti olisi miettinyt kummenpia mutta tavaraa vaan pursuaa joka paikka ja pakko pohtia niille ostaessa jo vähän paikkaa.. ;)

      Poista
  3. Olet tosi idearikas tuunaaja :-) Lopputulos hieno.

    VastaaPoista
  4. Hirmu kiva idea ja voi että noita Greengateja ja Kitchen Aidia, huokaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiiiiihiii...minäkin huokailen niitä aina katsoessani, niitä ainoita asioita joihin en kyllästy vuodesta toiseen katsoessani! GG:ssä oikeastaan päinvastoin, mitä vanhemmaksi ne kupit käy, sitä rakkaammaksi ne tulee <3

      Poista
  5. Onpa kaunis jauhoastia. Olisin napannut sen heti mukaani =)
    Pienillä muutoksilla saa yllättävän paljon vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tällä kyllä todella oli! Vaikka tarkoitus ei niinkään ollut "valkaista" ruokailutilaa mutta se levollisuus mikä sen värikimaran jälkeen tuli on ihana! Koska väriä meiltä ei kuitenkaan puutu, mullahan on se yksi seinähylly GG:tä ja toinen lasivitriini GG:tä täynnä...tuo kaappi oli vaan jo niin sekameteli.. ;)

      Poista
  6. Ihana jauhoastia, olisin myös oitis sen napannut mukaani:) Täällä on blokattu ahkerasti ja nyt saan sivukaupalla selailla kauniita kuviasi ei siis keltaisia mielestäni;) Olkkari on kaunis!! Ja vitriinikaapin tuunaus on mainio keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne-Mari <3 itseään noi vaan niin ärsyttää kun oma mielikuva ulkonäöstä olisi erilainen.. =D

      Poista
  7. Ihanaa tuo paperi ja antoi kyllä ilmettä heti :) sinulla on selkeitä ja kauniita kuvia,olen ahkerasti lukenut postauksiadi ja minua ei ole ainakaan henk. Häirinny jos joku kuva ollut esim.keltaisempi...itsellänikin on omassa blogissani välillä huonoja kuvia,mutta en välitä koska teen blogiani omana itsenäni tämän hetkisillä kameroilla :) ja varmasti opimme kuvienkäsittelytaitoja tässä lisää :) ihanaa viikon loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti opimme koska ei tartte kun katsoa mun kuvia blogin alkuajoilta, kolmen vuoden takaa niin kehitystä on kyllä tapahtunut jo ihan kuvan asettelussa jne huimasti, eli halusi tai ei niin silmä on kehittynyt! ;)

      Poista
  8. Heipparallaa! Olipas loistava idis ja ihana paperi lasien suojaksi <3 Ihanat on kyllä noi sun GG-kokoelmatkin :P

    Voi älä huoli kuvien laadusta! Ei tullut itseasiassa edes mieleeni ajatella moista ennenkuin sanoit ;) Itse olen jotenkin liiankin neuroottinen omien kuvieni muokkaamisesta ja voin sanoa, että siihen kyllä kuluu tuhottomasti aikaa, mutta toisaalta homma on tosi kivaakin :)

    Mutta hyvältä kuvasi näyttävät ja kiva lueskella kuulumisiasi :)

    Ihanaa joulun odotuksen aikaa sinne aurinkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 noh, kuulut juuri niihin bloggaajiin joiden kuvien ilmettä eniten ihastelen, joten sinäpä sen sanoit, kuluu paljon aikaa mutta on mukavaa, joten kyllä minäkin haluan joskus sen oppia, nyt vain ei ole oikea aika sille.. =)
      ps. täällä on nyt meidän mittapuussa hurjan kylmä ja tuuuuullleeee!!!

      Poista
  9. Niin ja piti vielä sanoa että aivan ihana tuo jauhoastia <3

    VastaaPoista
  10. Vitriinistä tuli kyllä aivan ihana! <3 Ja älähän nyt, kuvat on tosi kauniita! En edes huomannut eroa, ennen kuin sanoit!

    VastaaPoista
  11. Vitriinistä tuli hieno. Kekseliästä laittaa lahjapaprua :)
    Aivan ihana jauhopönikkä !
    Mukavaa Viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tos just kolaan läpi papruvarastoja että olisiko vielä jotain jouluisampaa ilman tonttuja.. ;)

      Poista
  12. Tulipa vitriinikaapista kivan ja modernin näköinen. Lahjapaperia...kekseliästä. Sinulla on silmää.
    Mukavaa loppumarraskuuta!

    VastaaPoista
  13. Minusta kuvasi ovat kauniita, mutta pari kysymystä: Käsitteletkö kuviasi ollenkaan? Millainen valkotasapainoasetus sinulla on kamerassasi? Tiedätkö, mikä harmaakortti on? Harmaakortin avulla kuvista saa yleensä luonnollisemman värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehei, en käsittele niitä yhtikäs mitenkään koska en yksinkertaisesti osaa eikä tällä hetkellä riitä aika opetteluun...minulla ei ole mitään havaintoa mitä tarkoittaa valkotasapainoasetus tai harmaakortti.. =D Tälläisiä bloggareitakin näköjään löytyy vielä.. ;)

      Poista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!