keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24 ja kuusipuu



Nyt se on täällä, jouluaatto!! Ja näin viimeinen luukku aukeaa...

Joulu saapuu kellojansa kilistellen,
tonttuinensa vilistellen,
iloisesti rallatellen,
jouluiloa kaikille rakkaille lukijoilleni toivotellen! <3
 
 
 
Viimeisessä luukussa meidän joulupuuta. Ensin täytyi kuitenkin tuunata vanhaa kelkkaa raikkaammaksi. Rakastin kelkan vanhaa aitoa väriä, mutta nyt kun kelkka ei mahdu kuin parvekkeella olemaan ruosteen oransseja seiniä vasten niin oli aika raikastaa sitä. (kyllä, taas Annie Sloan kalkkimaaleilla, väri old white)
 
 
 
 
Sitten se joulukuusi. Meillä se ollut nyt täällä Espanjan kodissa tuommoinen ikikuusi. Saisi täältä nykyään aitojakin mutta en ole tuntenut sellaiselle tarvetta. Tosin tässä uudessa kodissa puu ei mahtunut kuin parvekkeelle naapureiden iloksi loistamaan jo gröhöm lokakuusta lähtien.. =D
 
 Kisun lempipuuhaa on nappailla nuita alakoristeita ja imeskellä höyhennauhaa, olin aivan varma että kuusi kaatuu jossain vaiheessa mutta hyvin on pystyssä kestänyt!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 Mies palasi yövuorosta ja nukkuu vielä, minä kuuntelen aamukaffeella kisu sylissä jouluradiota netistä ja availen suomesta tulleita paketteja.
 
Yksi paketti sai minut ihan aidosti liikuttumaan kyyneliin, Piia rakas serkkuni, kuinka tiesitkään mistä niin kovin tykkään ja rakastan, lahja oli niin kaunis ja mieluinen!!
Ja uskomattominta että kyseistä tuotetta olin katsellut Suomen nettikaupoista että olisipa ihana mutta se ei ollut täällä myynnissä. Kuinka sattuikaan!!
Laitan joulun jälkeen kuvaa tästä ihanuudesta, kenenkään ei varmaankaan tarvitse kauaa pohtia millä tuotesarjalla minun silmännurkat saadaan kostumaan.. ;)
 
 
Nyt rauhoittukaa te höpönassut lukijani joulun tohinoihin ja jos iskee tylsä hetki ennen loppiaista niin tervetuloa tänne blogiin kylään, jouluaiheisia postauksia luvassa vielä siihen saakka! 
 
 

8 kommenttia:

  1. Kaunista ja niin jouluista . . . Täytyyhän kisulin jotenkin testata, että koristeet on ok. Rauhallista joulua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja olisihan se kerran edes kaatunut kuusikin kuulunut eläinjouluun.. ;)

      Poista
  2. Kaunista ja ihanaa Joulua teille ja ole hyvä lahjasta, arvasin että on mieluisa ja voi juku mikä tuuri jos kerta olit sitä etsinnyt ja nyt Se on sinulla <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Katja, täällä vasta tänään meillä kinkku uunissa =D

      Poista
  4. Oi miten ihana kuusipuu!
    Ihanaa Joulunjatkoa teille, Mari!

    VastaaPoista

Kommenttisi tekisi päivästäni aurinkoisen!